Tenreiro: Metsän pidot

metsan1

metsan_pidot_cover_bigMozambikissa syntynyt ja nykyään Norjaan asettautunut Rui Tenreiro (1979-) pitää kiinni japanilaisista juuristaan. Se ei tarkoita, että suomeksikin julkaistu Metsän pidot olisi mangaa tai samuraiseikkailua, vaan että surrealistisen tarinan kuvissa näkyy paljon perinteisiä japanilaisia asuja, rakennuksia ja miljöitä. Toisaalta muuten kuvitus on erittäin eurooppalaistyylistä ligne claire -jälkeä.

Tarina kertoo kahdesta metsän läpi kulkevasta matkustavaisesta, jotka löytävät metsästä jotakin outoa. Löytö katoaa kuitenkin nopeasti, mutta sillä on omat seurauksensa toiseen matkatovereista. Seuraavaksi he sattuvat metsän keskellä olevaan kylään, jossa on isot juhlat tulossa.

Mangan vaikutus näkyy ehkä siinä, että siirtymiin annetaan runsaasti aikaa ja kerronta etenee hyvin kuvallisesti. Alkupuolella kerronta vaatii kärsivällisyyttä ja pieniä yksityiskohtia seurailee mielikseen.

metsan2

Paikoin kuvituksessa on hyvin tovejanssonmaista viivankäyttöä.

Loppupuoli on huomattavasti hurjempi, ja unenomainen tunnelma muuttuu täydeksi painajaiseksi. Nopeasti tapahtuu paljon isoja asioita, myös yllättävän raa´asti. Surrealismilla on selkeä päätepiste, joka korostaa tapahtumien syklisyyttä.

Onko kyseessä jonkinlainen hedelmällisyysfestivaali vai muinaisen Jumalan palvontaa? Vai onko henkiolentojen ja muukalaisten puuttuminen pitoihin vain epäonninen sattuma? Sarjakuva jättää hyvin paljon avoimeksi ja tarjoaa vain vinksahtanutta tunnelmointia ja vihertävän värityksen, joka vaikuttaa uusintakierroksella lähes hyytävän kylmältä.

Sain suosituksen tämän sarjakuvan lukemiseen siskoltani.

Tietoja Paavo Ihalainen

Palaute, huomiot ja parannusehdotukset osoitteeseen paavo.ihalainen(at) elitisti.net
Kategoria(t): Hall of Fame, luonto, Norwegian, party, Sarjakuvat, Taide. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s