Kuukauden sarjisekstra

Arkistoteksti. Julkaistu alun perin 18.6.2006.

En nyt jaksa puhua mökkeilystä tai muustakaan semmoisesta. Eihän ketään kiinnosta, kun kaikilla on samanlainen hyvä sää ja toivottavasti myös meininki kumminkin. Puhunpa siis mieluummin sarjiksista. Kukapa ei tähän vuodenaikaan halua istahtaa ulkokeinuun tai riippumattoon ja kääräistä suosikkisarjaansa. Yleisönkalastuksen huipentumana otan neljä Suomessa äärettömän suosittua sarjakuvaa, joista aloitan jutustelun.

Aku Ankka
Kesällä ostelen puhelinluettelon paksuisia Akkarin neljännesvuosikertoja. Kivaa kesälukemistoa siksikin, kun akkarien taso on noussut siitä, kun lopetin tilaukseni. Ilmeisesti Don Rosan seuraamina muutkin tekijät ovat alkaneet käyttää ankkasarjoissaan Carl Barksin luomia moniulotteisia henkilöhahmoja. Muitakin viitauksia löytyy. Maailman rikkain mies -tarinan Julle Ankanpään patsaan bongasin viikonloppuja Akkarista usein. Aikalailla koko vaihtelee, mutta Roope ja Junttapurin Maharadzahan varmaankin pystyttivätkin niitä ainakin tusinan.
Kun olisi muissakin tarinoissa yhtä vahvat henkilöt ja valmiilta tuntuva universumi. Mikki-tarinoista harvat suomalaiset pitävät, eikä ihme; Mikillä ja Minnillä on niin vähän persoonallisuutta, että Tintti ja Hissi Jumankakin nauravat. Sääli, että Mikkien maestro Floyd Gottfredsson ei viitsinyt tehdä hahmoista kompleksisimpia. Siispä useimmat Mikki-tarinat alkavat nykyään jonkun Tohtori Staattisen Pelle Pelotontakin hävettävistä keksinnöistä tai Mustakaavun maailmanvalloitus/tuhoussuunnitelmista. Hohhoijaa.
Muut marginaalisankarit eivät nekään ole Pekkaa (tai Mikkiä) parempia, mutta niistä saa arvaamattomia kicksejä. Pepi-seikkailun Reiska-koira oli kuin ilmetty Hippu-pentu isoine ja leikissä luimussa olevia korviaan myöten. Hupaisaa.
Yksi asia ihmetyttää Aku-seikkailuissa: Miksi ulkomaillakin kaikki henkilöt ovat valkoisia. Ymmärrän, ettei poliittisen korrektiuden aikana voi ugabuga-heimolaisia näyttää, mutta nykyinen systeemi näyttää natsien arjalais-Maapallolta. Kai jotain taustaihmisiä voisi joskus värittää ruskeiksi tai mustiksi, niin lasten suvaitsevaisuuskin voisi kasvaa? Samanlaisiahan he, kuin mekin.

Viivi & Wagner
Aloitan aamuni toistamiseen nousemalla väärällä jalalla vuoteesta. Luen Helsingin Sanomien sarjakuvapalstan ensin. Ja melkein aina vihastun surkeista ylijäämävitseistä, sarjojen teknisestä tasosta ja muutenkin laiskasta toteutuksesta. Viivi & Wagner sekä Valtiaat ovat ainoat poikkeukset; ne, jotka toisinaan jopa naurattavat. Rip Kirby oli ennen viihdyttävää etsivähöttöä, mutta nyt Atlantispaskan myötä sekin on siirtynyt vihalistalleni. Sunnuntain Hesarissa sentään nähdään joitakin parempia sarjakuvia. Hannes, eli Ernie, eli Piraija-klubi on yksi parhaista strippisarjoista ikinä, Zits eli Jere on useimmiten ihan terävä, Minun elämäni on upea ja tinkimätön taidetuotos ja Velhokin joskus hymyilyttää. Tänään ei.
Hesari aikoo piakkoin uudistaa sarjakuvapalstaansa ottamalla mukaan suomalaisen (nais-)taiteilijan stripin, todennäköisesti Tiikerin tilalle, kun sen tekijä jo puskee horsmaa. Samalla voisi mielestäni muutenkin uudistaa sarjispalstan. Seuraavana nykyisten kohderyhmät ja niiden korvaus samanlaisen kohderyhmän sarjalla:
Harald Hirmuinen (perhe/isä) ->Hannes (Kaikille ikäryhmille löytyy samaistumiskohteet ja isätkin varmasti samaistuvat paremmin huijari Simo Vähäisoon, kuin 1000 vuotta vanhaan viikinkiin)
Masi (huumorintajuttomat militaristit ja konservatiivit) -> Raakaa lihaa (konservatiiveja täytyy aina ärsyttää niin paljon, kuin mahdollista)
Väärä Johtopäätös (sekavan huumorin ystävät) -> Monty tai jos uuden Perry Bible Fellowshipin saisi joka päivä, niin se
Rip Kirby (vakiolukijat ja seikkailun ystävät) -> Dick Tracy
Kamut (eläinten ystävät) -> Aidan takaa (Over the Hedge), Turvatarha (Liberty Meadows) tai Vastakarvaan (Get Fuzz)
Tiikeri (lapset ja lastenmieliset) -> Tenavat tai Lassi ja Leevi uusintana

Spider-Man – Hämähäkkimies
Luinpa yllättyneenä Hesarista pikku-uutisen kulttuurisivuilla, jossa kerrottiin, että Hämis astuu uudessa sarjassa ”kaapista ulos” ja paljastaa henkilöllisyytensä keskellä Times Squarea. Ei taida olla läheiset enää kovin suuressa vaarassa vihollisten taholta, kun moisen tekee. Tosin ei ihme, kun niitä tapetaan nykyään ihan urakalla. Ja sitten herätetään henkiin. Monestikohan Vihreä Menninkäinen, Mysterio, Shakaali, Tohtori Mustekala ja Venom ovat nyt kuolleet ja uudelleensyntyneet?
Mutta syy, miksi Hämis antaa nyt Peter Parkerinkin joutua Daily Buglen ulosmittaamaksi ja julkisesti pilkkaamaksi oli mielenkiintoisin: Sarjassa Marvelin sankarit kiistelevät siitä, pitäiskö supersankarit voida rekisteröidä. Tämä kiinnosti minua siksi, koska tein supersankarisarjakuvan 16-vuotiaana, jossa sankarit käyttivät lähes koko ajan virastossa jonottamiseen, saadakseen rekisteröityä nimensä ja supersankarilupansa. Keskinäisessä jutustelussa selvisi sitten ammattikunnan raadollisuus ja vaarallisuus.
Vaikka olenkin aika ylpeä senaikaisesta tuotoksestani, ei idea ollut aivan tuore. Pöiin rekisteröitymisidean Bittipää-piirrossarjan hahmon Lord Bravery seikkailusta, jossa mies ei saanut supersankarilupaa, kun paikallinen muffinssimyymälä oli nimen jo varannut. Piti tyytyä sitten nimeen Loordi Savukalaa ja Sipsejä.

Lordi
Jysäys on Suomen paras ja ilmeisesti ainoa ei-Disneyn sarjakuvalehti. Eurooppalaisen sarjakuvan kerman päällä on uusimmassa numerossa euroviisuhirviön kokoinen kirsikka; itse Tomi Putaansuun kirjoittama ja luonnostelema Lordi-sarjis. Minusta idea on mainio ja houkuttaa harvojen herkuksi muuten jäävän lehdykän lukijoiksi mös Euroviisuista hullaantuneita taviksia. Ostin itsekin lehden hyvillä mielin; olinhan muutenkin jo vakiolukija. Mutta mitä kummaa: Pääkirjoituksessa sanottiinkin, että kyseessä oli viimeinen perusmuodossa julkaistava Jysäys. Hirvitys! Kunpa lehti möisi Lordin ansiosta rekkalasteittain. Sitten sen voisi vastaisuudessakin tilata kotiinsa ja nauttia edes pari kertaa vuodessa omaperäisistä sarjakuvaelämyksistä.
Itse lehdessä oleva Lordin sarjakin oli ihan hauska, mutta kalpenee Vincent ja Van Gogh tai Blacksad-sarjojen upealle kuvitukselle. Numerossa ei kyllä nyt ollut niin suuria innovaatioita. Lewis Tronheimin rikastumista pelkäävä avaruusmönkiäinen oli kyllä hauska. Mutta jos lehden julkaiseminen säännöllisesti jatkuisi, varmasti laatujuttuja löytyisi joka lehteen. Myynninedistämiseksi vaikka Lordi suosittelee-tarra joka numeron kanteen.

Tulipa ylettömän pitkä juttu. Liikaa aikaa kai minulla. Mutta onneksi on kappaleissa, joten voitte lukijat hyvät lukea yhden jutun ja palata myöhemmin lukea muutkin.